Satu Grönberg
Olen johtaja, muusikko, kirjailija ja yrittäjä. Työni kulkee liikkeenjohdon ja kulttuurin maailmoissa yhdistäen strategisen ajattelun, ihmisten johtamisen ja luovan tekemisen.
Työskentelen hallinto- ja henkilöstöjohtajana FVR – Suomen Rokotetutkimus Oy:ssä. Aiemmin olen toiminut muun muassa Suomen Kansallisoopperassa ja -baletissa lauluosaston päällikkönä, Ooppera Skaalan toiminnanjohtajana sekä Helsinki Chamber Music Festivalin toiminnanjohtajana ja yhtenä festivaalin perustajista.
Olen koulutukseltani kauppatieteiden maisteri ja laulupedagogi. Lisäksi olen sertifioitu Business Coach ja Positive Psychology Practitioner. Minua kiinnostaa erityisesti johtaminen, jonka myötä ihmiset voivat hyvin ja organisaatio menestyy. Muusikkona olen oppinut kuuntelemisen, yhteistyön ja läsnäolon merkityksen.
Uskon, että kestävät tulokset syntyvät luottamuksesta, selkeästä suunnasta ja rohkeudesta tehdä myös vaikeita valintoja.
Olen esiintyvä muusikko, laulupedagogi ja oopperalaulaja Ritva Auvisen elämäkerran Ujo Diiva (Avain, 2022) kirjoittaja. Podcastissani Uskalluksen hetki keskustelen ihmisten kanssa hetkistä, joissa merkitykselliset päätökset tehdään, usein epävarmuuden keskellä.
Minua kiehtovat hetket, joissa jotakin uutta alkaa syntyä – ajatus, päätös, sävel, suunta tai kokonaan uusi mahdollisuus. Se, miten ajatus muuttuu päätökseksi, ihmiset löytävät yhteisen suunnan tai jokin uusi alkaa saada muotonsa. Ehkä siksi olen päätynyt elämässäni niin monenlaisiin rooleihin. Niitä yhdistää uteliaisuus ihmisiä ja ajattelua kohtaan sekä halu olla mukana luomassa jotakin, jolla on merkitystä.
Merkitykselliset asiat alkavat ennen varmuutta.
