en-Olen ystävä minulle

Tutustuin hiljattain termiin itsemyötätunto. Sana jäi mieleeni pyörimään. Olen ollut erityisen kunnostautunut olemaan itselleni ankara ja rankaiseva. Siinäpä onkin pohdittavaa, voisiko toisenlainen lähestymistapa tuottaa toisenlaisia lopputuloksia.

Itsemyötätunnon ytimessä on ajatus siitä, että suhtautuu itseensä kuin parhaaseen ystäväänsä. Mieti, miten vaikeassa tilanteessa puhut itsellesi. Ja pohdi sen jälkeen, miten puhuisit samassa tilanteessa parhaalle ystävällesi. 

"Taas Satu mokasit! Miten kaikki muut pystyvät tähän paitsi sinä!" Sanoisinko koskaan näin rakkaalle ystävälleni. Tuskinpa vain! Miksi siis olen itseäni kohtaan paljon kriittisempi ja puhun itselleni rumasti.

Tunnetuin itsemyötätuntotutkija Kristin Neff on todennut, että noin 80 prosenttia ihmisistä on ankarampia itselleen kuin ystävilleen. Nyky-yhteiskunnalle tyypillinen ajatus siitä, että pitäisi olla yhtä ja toista luo monille kovia paineita. Yhä useampi kamppailee riittämättömyyden ja ahdistuksen tunteen kanssa. Mantrat siitä, että onnellisuus on oma valinta ja vain itsestäsi kiinni, eivät ole omiaan helpottamaan itsensä syyttelyn tuskaa.

Olen harjoitellut itsemyötätuntoa. Sitä nimittäin voi harjoitella! Kunhan muistaa olla kyykyttämättä itseään, jos ei vielä täydellisesti onnistunut... Minulle tärkeää on ollut oivallus siitä, että kun itse mokaa, keho reagoi - sydämen pulssi kiihtyy, puna nousee poskille, kädet tärisevät. Koko keho reagoi stressitilanteessa ja aivomme valmistautuvat pakenemaan tai hyökkäämään. Toisen mokatessa näin ei käy. Jos onnistun tunnistamaan kehoni reaktiot ja saan niitä lieventymään, on minun helpompi tiedostaa tunteitani ja hallita sanomisiani. Vaikeissa hetkissä minulla toimii se, että ihan vain hengitän muutaman kerran ja pidän huolen, etten sano heti mitään sen enempää ääneen kuin sisäisesti. Otan niin sanotusti aikalisän. Sen jälkeen kuulostelen lähteekö sisäinen kriitikkoni ruoskimaan minua, ja jos lähtee, pyydän siltä lempeästi armollisuutta. En yritä tukahduttaa tai sammuttaa sitä, vaan mietin ennemmin, mitähän minä tarvitsisin juuri nyt.

Kristin Neffin kotisivuilta löytyy sisäisen puheen muuttamisen harjoitus. Yksi harjoituksen kohdista tähtää sisäisen kriitikon pehmentämiseen ja menee vapaasti suomennettuna näin: "Tiedän, että olet minusta huolissani ja koet turvattomuutta, mutta aiheutat minulle tarpeetonta kärsimystä. Voisiko sisäinen myötätuntoni sanoa pari sanaa?"

Kun jokin menee pieleen, kaipaisin eniten halausta. Tutkitusti kehomme erittää silloin oksitosiinia, joka on niin sanottu "rakkaushormoni". Olenkin todennut, että voin vaikeassa tilanteessa halata tai silittää itseäni. Olen havainnut, että sillä on huomattavasti parempi vaikutus kuin itseni ruoskimisella.

Lempeyttä kohti askel kerrallaan.

- Satu